maanantai 1. maaliskuuta 2010

Claes Andersson: Jokainen sydämeni lyönti - Merkintöjä elämästäni


Tervehdys. Luin kevyeksi snäkiksi Claess Anderssonin tuoreen elämäkerran. Se oli juuri sopiva välipala: helppo nauttia, ottaa mukaan ja piti pitkään kylläisenä. Kirjan lukeminen oli kuin olisin kuunnellut isoisämäisiä viisauksia kiikkustuolissa keinuvalta papalta - ja millainen pappa onkaan kyseessä! Claes Andersson oli/on Vasemmistoliiton perustaja ja puheenjohtaja (ne jotka minut tuntevat, tietävät oudon kiintymykseni vasemmistojohtajiin), lääkäri, terapeutti, kirjailija, jalkapalloilija ja jazz-pianisti. Claes taitaa onnistua kaikessa mihin ryhtyy. Perus suomenruotsalainen.

"Eräänä aamuna keväällä 1987 heräsin krapulaan ja totesin tulleeni valituksi Suomen eduskuntaan."


Kirja vaikuttaa siltä kuin Claess olisi öisin hiipinyt kirjoituskoneen luo ja kirjoittanut varsin sattumanvaraisesti jostain elämänsä vaiheesta. Hän puhuu paljon psykologin urastaan ja vähemmän poliittisesta urastaan. Elämänkirjoon mahtuu kertomuksia jazz-pianistin ja jalkapalloilijan urasta ja hieman kipeästä lapsuudesta.

Kaikin puolin teos on tasapainoinen, ja raottaa ovea ihanan ja viisaan miehen sieluun. Claess on inhimillinen ja rehellinen. Kirjassa ei ole ei ole ripaustakaan poliittista ja asiantuntevaa pönötystä vaan siinä on aitoa ihmisläheistä itsetutkiskelua (hihitin ääneen kun entinen kulttuuriministeri käytti sanaa "nussia"). Hän ei pelkää myöntää virheitään ja inhimillisyyttään, kuten töppäilyjään parisuhteessa ja peliriippuvuuttaan. Teos ei silti mene liikaa likaisiin yksityiskohtiin.


Tänään makustelin Claessin kanssa elämää vielä viimeisten sivujen ajan ja nyökkäilin haikeasti hänen viimeisille ajatuksilleen:

"Elämä itsessään on kaksoissitova, samanaikainen kyllä ja ei. Se on sitä että luopuu ja tahtoo pitää. Se on kaipuuta takaisin ja pelkoa tulevaisuudesta."

Ah, hieno mies.

















Robert Smith näytti 13-vuotiaana tältä.

Ei kommentteja: